Sonkajärven Lyseotien koulu

Biotaloushanke toteutetaan koulussamme luokkakohtaisten teemapäivien avulla sekä koko yläkoulun yhteisenä monialaisena oppimiskokonaisuutena (MOK) työpajapäivien muodossa. Laajaa biotalouden kenttää tarkastellaan eri oppiaineista käsin ja koko yläkoulun yhteisissä MOK-työpajapäivissä työskennellään vuosiluokkiin sitoutumattomasti. Myös koulun opettajakunnalle järjestetään valmennuspäiviä.

Toimintasuunnitelma

Kevät 2019

Keväällä 2019 suunniteltiin ja toteutettiin metsä-teemainen monialainen oppimiskokonaisuusviikko. MOK-viikolla perehdyimme koko yläkoulun voimin monipuolisen ohjelman avulla metsä-teemaan työpajapäivissä koululla. Vierailimme myös Metsäkartanolla Rautavaaralla, jossa oli ohjelmassa rastityöskentelyä teeman parissa.


Syksy 2019 

Hankkeen teemalle muotoutui tarkka nimi Kuiva kangasmetsä. Aloitimme vuosiluokkakohtaiset teemapäivät kahdeksannen vuosiluokan kanssa ja muun muassa vierailimme Ponssella Vieremällä. 


Kevät 2020

Yhdeksännen vuosiluokan teemapäivässä saimme vieraaksemme Havu Cosmeticsin nuoren yrittäjän esittelemään modernia biotalousalan yritystä ja kertomaan yrityksensä tarinaa.


Syksy 2020 

Seitsemännen vuosiluokan teemapäivä järjestetään YSAO:n toimipisteissä Peltosalmella ja Hingunniemessä Päivä maalla -tapahtuman yhteydessä syyskuussa. Syksyllä toteutetaan myös koko koulun yhteinen monialainen teemapäivien kokonaisuus erilaisine työpajoineen. 

Lisätietoja: Veikka Jokela, veikka.jokela(at)sonkajarvi.fi